sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Mitäs nyt sitten tapahtuu

Vihdoin, minulla on kone millä voin kirjoittaa tänne blogiin. No jos rehellinen olen niin ei ole oikein ollut fiiliksiä kirjoittaakaan, elämässäni on ollut niin paljon muuta. Yritän saada ajatukset pääkopassani kohdilleen, muutaman ruuvin kun siellä kiristäisi niin ehkä elämäni olisi helpompaa :D Kun oikeasti olisikin joku nappula, enter nappula johon kun painaisi, kaikki palaset menisivät kohdilleen. Voisiko joku keksiä sellaisen minulle!

(Kuva lainattu Pixabay)


Viikko sitten sain viimeisen syöpähoitoni tuon MabThera hoidon. Tunne kun sain viimeisen hoidon oli aivan mieletön! Voihan tätä onnea!

Kaksi ja puoli vuotta sitten alkoi minun helvetti, sain elokuussa 2016 diagnoosiksi follikulaarinen ituskeskussolu lymfooma, vaikeusaste III, agressiivista sorttia. Silloin elämäni romahti ja varmasti myös monen läheiseni elämä. Tiedän, että omaiseni ja ystäväni ovat olleet huolissaan tilanteestani. Kahden ja puolen vuoden ajan olen saanut eri syöpähoitoja, ensiksi sain sekoituksen eri sytostaatteja kahdeksan kertaa kolmen viikon välein, sitten sädehoidot ja niiden loputtua jatkui pelkästään MabThera piikitykset joka toinen kuukausi kahden vuoden ajan. Kaikenlaisia muita lääkkeitä on tuohon ajanjaksoon myös mahtunut, eri vaivoihin mitä matkan aikana on tullut. Kaksi ja puoli vuotta helvettiä, matkaa jonka aikana olen oppinut elämästäni todella paljon. Kaksi ja puoli vuotta sitten en uskonut olevani enää elossa tänä päivänä, huhtikuussa 2019. Olin ihan varma, että hyvä jos elän vuoden kaksi, mutta että kaksi ja puoli vuotta on jo mennyt ja silti olen tässä...ihmettelemässä, että mitä hittoa on tapahtunut ja mitä vielä tuleekaan tapahtumaan.

Kun nyt mietin tätä aikaani diagnoosin jälkeen en osaa sanoa olenko pelännyt, milloin olen pelännyt ja kuinka paljon. Tunteet ovat menneet välillä sellaista vuoristorataa että hyvä kun olen kyydissä pysynyt ja välillä on ollut niin rauhallista menoa, että on ollut aikaa miettiä elämän menoa! Mutta sehän on selvä, että mielessäni on käynyt usein kuolemani. Olin silloin alussa huolissani siitä miten perheeni pärjää jos kuolen. Miten lapset pääsevät eteenpäin elämässään. Itkin sitä etten tule näkemään lastenlasteni kasvamista. Itkin miten Taavi hevoseni käy... Itkin itsesäälistä että näinkö minun nyt tulee käymään, se on loppu nyt. Itkin ja päätin, että nyt loppuu itsesääli ja opettelin kääntämään vastoinkäymiset vahvuudeksi. Sain voimaa jaksaa elämässäni, arjessani eteenpäin. 

Ja tässä nyt ollaan ja mikä on lopputulos nyt? Viimeinen hoito saatu, veriarvot loistavat...mutta...tieto siitä, että juuri tämä minun syöpälajini uusiutuu joko ärhäkästi tai hitaasti kasvaen pikkuusen laskee fiilistäni aina välillä. Totta kait lääkärin tulee kertoa faktat jotta voin ennalta valmistautua siihen tietoon että, jos ja kun...

Olen mielestäni melko hyvin oppinut elämään tämän faktatiedon kanssa, että minulla on ns. parantumaton syöpä joka on tällä hetkellä hyvin hallinnassa. Tapaan sanoa, että syöpäni nukkuu tällä hetkellä. Ja koska se nukkuu voin elää melko hyvin normaalia elämää. Elämäni on ihan hyvää, mutta tällaisessakin elämässä on varjopuolensa. Harva teistä tietää, että lähes joka kuukausi kuukausi, viimeisen vuoden aikana olen maannut päivystyksessä päivän tai kaksi, ensiavussa yksin omassa huoneessa ja ympärilläni hyörii sairaalan hoitohenkilökuntaa. Kipujen tms. vaivojen takia hakeudun päivystykseen, ympärilläni alkaa heti tapahtua. Verikokeet, röntgen, konsultointia Vaasaan... Nyt huhtikuussa ei ole tarvinnut vielä mennä, jes!! Viimeksi olin maaliskuussa kun tuli epäily että minulla on keuhkoveritulppa tai syöpämassa on alkanut kasvamaan keuhkojen alueella. Onneksi ei löytynyt mitään! Tähän mennessä saan kaikkien tutkimusten jälkeen lopputulokseksi aina vastauksen että "valitettavasti syöpähoitojen takia tulleita oireita ja kipuja". No niin kauan kun näistäkin kivuista/oireista, jotka välillä ovat niin helvetin kovia... selviän niin eteenpäin jatketaan elämää. 

Yritän olla positiivinen tulevaisuuden kanssa. Olen tällä hetkellä onnellinen. Onnellinen, että olen tässä kaiken tämän jälkeen. Nautin asua tässä nykyisessä ihanassa asunnossani, johon muutin tyttäreni kanssa maaliskuun alussa. Olen nyt ollut sinkkuna kahdeksan kuukautta, avioero astui voimaan huhtikuun alussa, teen työtä josta nautin, olen saanut paljon uusia ystäviä mutta kyllä se elämä potkii minua päähän aina välillä edelleen. Ja minä potkin takaisin, toteutan haaveitani pikku hiljaa yksi kerrallaan...se antaa voimaa ja elämäni menee eteenpäin. Olen onnekas, samalla hetkellä onneton...pelottaa tulevaisuus. Mietin mitä tulee tapahtumaan, sairauteni kanssa, talouteni, työni, miten perheeni, tulenko olemaan yksin lopun elämääni, löytyykö ihana ihminen joka uskaltaa lähteä matkaani...ottaa minut tällaisena kuin olen? Välillä päässäni pyörii niin paljon ajatuksia, että tuntuu että sekoan... Samalla kuitenkin osaan rauhoittaa ajatukseni miettimällä, että otetaan asia kerrallaan ja sellaisina kuin ne tulevat olemaan. Asia jolle en tänään voi tehdä mitään, en laita turhaan energiaani juuri tällä hetkellä...asioilla on aina tapana järjestyä!

Mitäs nyt sitten tapahtuu? No syöpäsairauteni kanssa jatko on seuraava eli kokovartalon viipalekuvaus otetaan kesäkuun alussa ja tulokset saan tietää lääkärin vastaanotolla ennen juhannusta. Jatkossa minulla on kontrolli puolen vuoden välein ainakin viiden vuoden ajan ehkä jopa 10 vuotta. Olen onnekas <3 Täältä tullaan elämä! 

Pitäkää huoli toisistanne, hymyilkää ja näyttäkää rakkautenne! 

arja






maanantai 31. joulukuuta 2018

Uusi vuosi ja uudet tuulet

Syksy meni, joulu meni ja nyt on uuden vuoden Aatto. Pahoittelen, että blogini on ollut hiljaa koko syksyn. Elämässäni on tapahtunut isoja muutoksia. Syöpä on edelleen hallinnassa mutta oma elämäni on mennyt uusiksi.

Jouluna oli luonani rakkaitani, lapsiani, tyttären avopuoliso, lapsenlapsia, vanhempani ja veljeni vaimonsa ja
tyttärensä kanssa. Ja ihana Buddy koira <3

Olen syyskuussa muuttanut omaan vuokra-asuntoon. Pitkä avioliitto tuli tiensä päähän ja nyt rakennamme elämäämme omillamme. Luonani ja isänsä luona vaihdellen asuu teini-ikäinen tyttäremme. Meidän muut lapsethan ovat jo aikuisia ja heillä on omat elämänsä. Paljon on ollut tunteiden vuoristorataa syksyn aikana ja edelleen. Kuitenkin minulla on hyvä olla.

Syksyn aikana on ollut paljon tapahtumia, jotka on auttaneet minua löytämään itseäni. Minua on auttanut muutaman läheisen ystävän läsnäolo. Ystävien jotka ovat tunteneet minut jo teini-ikäisestä asti. Olen saanut nauraa paljon ja huomaan kuinka iloisuus ja elämän ilo on tullut takaisin minuun. Olen kuulemma sama höpsöttelijä nyt kuin olin ennenkin. Tyttärenikin sanoo, että kun nauran niin se kuulostaa siltä kuin mopoa, joka ei millään lähde käyntiin, yritetään epätoivoisesti käynnistää :) Hulluttelen, höpsöttelen koko ajan. Tyttäreni sanoo välillä minulle, että äiti lopeta, noloa :D Mutta minkäs sitä luonteelleen voin..hahhaa!

Äiti ja tytär, yhtä höpsöjä :)

Rakas nuorimmaiseni aloitti syksyllä opiskelemaan kosmetologiksi <3

Minulla on paljon muitakin aivan ihania ystäviä jotka tukevat minua. Tiedän, että ovat minulle läsnä aina kun tarvitsen. Seisovat vierelläni, kuuntelevat ja tukevat  <3 On ihania ystäviä, joka huolehtivat, että syön...minulla kun välillä on ollut niin vauhti päällä etten ole muistanut/ehtinyt syödä :D

Olen ollut todella paljon sairas koko syksyn. Kuumeilua, flunssaa, yskää. Pelkäsinkin jo, että labra-arvoni ovat päin seiniä, mutta ei, yllätyksekseni ne ovat jopa alkaneet menemään parempaan suuntaan. Lokakuussa jouduin kyllä käydä verikokeissa, työterveyslääkäri oli huolissaan että oliko syöpä alkanut aktivoitumaan. Huh, onneksi ei ollut! Joulukuussa sain MabThera hoidon ja arvatkaas mitä!? Minulla on enää kaksi hoitokertaa jäljellä, helmi- ja huhtikuussa. Sitten olen niin sanotusti omillani, no tietysti minulla on aina joskus kontorollit, mutta hiukan kyllä jännittää. Kuinka minun käy.

Uusi vuosi tulee olemaan minun ja Taavi hevoseni vuosi! <3 Näin olen päättänyt! Me ollaan yhdessä käyty läpi omat sairautemme ja nyt on vain suunta ylöspäin. Treenit säännölliseksi molemmille. Nyt me muistutetaan molemmat kyllä lihapullia kun ollaan "hiukan" lihottu...hehhhee! Minulle tekee stressi lisäkiloja ja tuo MabThera hoito turvotusta. Haluan saada elämäni ja ruokavalioni takaisin terveelliseksi. Tietysti joudun kuntoni mukaan harrastaa liikuntaa, puolikuntoisena on turha yrittää. Jos on minä.

Kun minulla on suruja ja paha olla, Taavi osaa auttaa. Se töytäisee minua hellästi, yrittää keksiä
 pieniä temppuja esim. vie piponi ja heittää sen ilmaan. Paras paikka itkeä on Taavin kaulaa vasten <3

Minun niin hieno karvapoika <3

Välillä olen ollut masentunut tapahtumien, joita syksyn aikana on ollut, takia. Hämmästyttää miten se, että kun yritän jatkaa elämääni onnellisena ja iloisena on ihmisiä jotka haluavat polkea maahan! Ihmisiä jotka yrittävät kaikkensa, että löytyy negatiivista asiaa joilla voi sitten "mällätä" tarpeeksi. Näyttää siltä, että on ihmisiä joilla on hyvin tylsä oma elämä kun pitää keksiä minusta kaikenlaisia asioita! Minua on yritetty lannistaa, "potkittu" vaikka olen jo maassa :( Mutta ihan vaan kaikille tiedoksi, minä en lannistu. Nousen ylös, uudestaan ja uudestaan!

Olen syöpäsairauteni aikana oppinut sen, että periksi ei prkl anneta! Senpä  vuoksi vuosi 2019 tulee olemaan minun vuoteni! Minulla on ovet auki uuteen elämään, uusiin seikkailuihin <3 Ja fiilikseni on helvetin hieno! <3

Suuria muutoksia myös työelämässäni. Lopetan sihteerin työni ja minut tulee jatkossa löytämään kauneushoitola Callasta Monia, suuria muutoksia on elämässäni tällä hetkellä ja tunnen olevani "oikealla polulla" nyt. Elämä jatkuu! <3

Ai niin, on yksi juttu mikä on ollut jännittävää!! Aloitin syksyllä laulutunnit, pitkäaikainen haaveeni. Olen aloittanut laulamaan jazzia :) Ja kyllä on mahtavaa, minulla on aivan mielettömän hyvä lauluopettaja.

Tänään tulee hyvä ystäväni viettämään kanssani uutta vuotta! Syödään vähän ja katsotaan mitä ilta tuo tullessaan :) <3

Pitäkää huolta toisistanne ja toivon teille upeaa uuden vuoden alkua! Minulla ainakin on elämän nälkä! On paljon unelmia ja tavoitteita tulevalle vuodelle...niitä kohden alan askeltamaan <3

-arja-



sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Täällä ollaan...edelleen

Nyt on tullut pitkä tauko siitä kun viimeksi kirjoitin jotain tänne blogiin. Elämä on ollut rankkaa viime aikoina, suuria muutoksia on tapahtunut. Niistä ei sen enempää... joskus sitten.

Viikolla käytiin pariin otteeseen katsomassa merenrannalla kovaa aallokkoa.  

Tällä hetkellä minulla on hyvä olla ja mieli on rauhallinen <3 Syöpäsairauteni on edelleen hallinnassa...parin viikon kuluttua on taas kontrolli, verikokeet jne. Ei enää edes jännitä nuo kontrollit ja varsinkaan nyt kun olo on kuitenkin ollut niin hyvä. Se, että on ollut rankka kesä ja syksyn alku on rasittanut kroppaani sen verran, että pientä kuumeilua on ollut usein. En ole siitä kuitenkaan huolissani :)

Taavikin sairasteli muutama viikko sitten, oli kuumeessa ja räkäinen. Onneksi se meni yllättävän nopeasti ja hyvin ohi. Nyt on taas päästy treenaamaan sen kanssa. On se kyllä sellainen hauska epeli ja selvästi yrittää hauskuutta minua <3 Onneksi se on edelleen minulla, tällä hetkellä se, että minulla on Taavi on todella tärkeää <3 

Ja ihanat lapsenlapset <3 Se on niin ihmeellistä miten he aina piristävät! Viikonloppu yökylässä on ollutkin nyt eskarilainen ja hänen pikkuveljensä. On saanut mummi leikkiä soturia, ajettu möröt pois, tehty metsäretki eväät mukana, etsitty dinosauruksia...tosin tämä järkevä eskarilainen kyllä mielummin ihmetteli lintujen ääniä ja katsoi joutsenparven lentoa, etsi muuraispesää ja sopivaa isoa kiveä jossa voitiin syödä eväät :) Sitten keksittiin, että poimitaan kiviä joista tehdään peikkoja. Maalattiin kivet ja koristeltiin ne lehdillä, sammaleella jne. Heh...kun ei löytynyt liimaa keksin käyttää kynsilakkaa liimana :D Tuli aika persoonallisia kivipeikkoja. Mutta oli hauskaa! <3

Mummin pienin kultamuru, pikku prinsessa  <3

Viikonlopun yövieraat metsäretkellä <3 <3

Viikko on ollut mahtava! Toivon tulevan viikon olevan yhtä loistava <3

Oikein ihanaa tulevaa viikkoa sinulle! Nauti joka päivästä täysillä, niin minäkin teen...ainakin yritän :)






perjantai 17. elokuuta 2018

Voihan MabThera!

"Nyt ei minun tarvitse pelotella, voit nauttia kesästä :) " Näin sanoi lääkärini keskiviikkona kun olin kontrollissa. Ja tuolla lauseella hän tietysti tarkoitti, että kaikki hyvin, syöpä on edelleen hallinnassa! Eikös olekin mahtavaa!!?? Labrakokeet olivat ihan hyvät, mutta kuten joka kerta muistan mainita, että hiukan huolestuttaa edelleen tuon LD-arvon jatkuva nousu, mutta muut arvot kuitenkin hyvät ja olo on loistava...noin niin kuin yleensä. Oli puhetta myös siitä kun minulla on ollut aika matalalla veren leukosyyttien eli valkosolujen viitearvot, syöpähoitojen takia voi viiveelläkin tulla ns. neutropenia "Alentunut valkosolumäärä, erityisesti neutrofiilisten valkosolujen määrän lasku eli neutropenia, altistaa potilaan elimistön tulehduksille " (Terveyskirjasto). Onneksi en ole kaikesta huolimatta sairastellut (heh...siis muita sairauksia kuin syöpää) tai saanut mitään tulehduksia. Joudun kuitenkin olemaan edelleen varovainen.

(Kuva Pixabay)
Mutta voihan MabThera minkä teki!! Minulla on ollut aika kovaa pahoinvointia tällä kertaa :( Yllätti minut täysin! Muistuipa mieleen viime vuoden ällötysolot, ei yhtään kivaa! Minua on todellakin ottanut pattiin...prkl! (sori kiroilu) Onneksi kaapissa vielä oli pahoinvointiestolääkettä, jota otin eilen illalla ja tänään aamulla kun tuntui ettei sängystä pääse ylös. Onneksi tiedän, että olotila helpottuu parempaan koko ajan :) Mutta ei naurata, vielä vuosi tätä lääkettä ja oireet kovenee koko ajan :( Huh Huh... Pahemminkin voisi olla.

"Mitä riskejä MabTheraan liittyy?
Non-Hodgkin-lymfooman tai kroonisen lymfaattisen leukemian hoidossa käytettynä MabTheran yleisimmät sivuvaikutukset (useammalla kuin yhdellä potilaalla kymmenestä) ovat bakteeri-infektiot, virusinfektiot, bronkiitti, (keuhkojen ilmatiehyeiden tulehdus), neutropenia (neutrofiilien, erääntyyppisten valkosolujen, vähyys), leukopenia (valkosolujen, vähyys), kuumeinen neutropenia, trombosytopenia (verihiutaleiden vähyys), infuusioon liittyvät reaktiot (lähinnä kuume ja vilunväristykset), angioedeema (ihonalainen turvotus), pahoinvointi, kutina, ihottuma, alopesia (hiustenlähtö), kuume, vilunväristykset, voimattomuus, päänsärky ja IgG:n (erääntyyppisen vasta- aineen) pitoisuuden aleneminen" 


Lääkevalmistekomitea (CHMP) katsoi, että MabTheran hyödyt ovat sen riskejä suuremmat ja suositteli myyntiluvan myöntämistä sille.
(Otteet julkisesta EPAR-yhteenvedosta)

Arki on taas takaisin, jihhuu! Minun mielestä jihhuu-asia :) Työt ovat alkaneet, tytär aloitti ammattikoulun kosmetologilinjalla ja reippaana halusi ja saikin työpaikan, grilliltä. Taavikin tuli kesälomiltaan takaisin viikko sitten, tänään se saa kengät allensa. Päästään "reenaan" :)

Viikonloppuna on appiukon syntymäpäivä juhlat, meitä on, pelkästään appivanhemmat, meidän sekä mieheni veljien puolisot lapset/lapsenlapset ja sisaren puoliso ja lapset, yhteensä melkein 50 henkilöä :) Juhlimme siis vain "pienen" porukan kesken :)

Näihin tunnelmiin, viikonloppua odotellessa! Toivon sinulle ihanaa viikonloppua <3

arja <3

(Kuva kolme vuotta sitten, elokuu 2015, kun sovittiin, että ostan Taavin <3 )

 





tiistai 31. heinäkuuta 2018

Aina meillä jotain tapahtuu

No nyt on helle tehnyt sen että on kirjoittamiset jääneet hetkeksi! Huhheijaa mitä päiviä meillä on ollut, eilen meidän auton mittari näytti jopa +35. Kyllä näitä lämpimiä päiviä on sitten mukava talvipakkasissa muistella :)

(MINÄ TEIN SEN!!)
@zebrahkuvat

Tällä hetkellä istun sängyssä, tuuletin puhaltaa ja silti hiki valuu. Istun ja odotan puhelua Vaasasta, siitä että onko mieheni jo leikattu. Eilen oli kummallinen ja vauhdikas päivä. Aamupäivällä kävimme lenkillä ja tulimme kotia. Mieheni meni ulos puutarhaan ja sitten alkoi kuulua kamala kiroilu ja huuto. Käsivarttaan toisella kädellä pitäen hän tuli sisälle ja näimme heti, että hauis oli "rutussa". Vein hänet ensiapuun, sieltä Vaasan keskussairaalaan, jossa todettiin, että jänne poikki ja hauis oli rullautunut ylös, joten leikkaukseen. Tämmöistä täällä tällä hetkellä!

Mutta palataanpas ajassa taaksepäin ja viime viikkoon, iloisempiin asioihin :) Meidän vanhin tytär ja hänen poikaystävänsä menivät kihloihin  <3 Ihanaa! Niin sopiva pari, olen niin onnellinen heidän puolestaan <3 <3 Eilen, mieheni onnettomuudesta huolimatta, meillä vietettiin illalla kihlajaisia :)

Ja entäs minä, olen niin ylpeä itsestäni! Varokaa nyt tulee heppahehkutusta ja kunnolla :D
Minä tein sen, ajoin ravistartin viime viikolla ja kyllä oli suorastaan sikasiistiä! Wohoo!! Minä ja Taavi, du och jag, me kaksi yhdessä kolhuja käyneet, syöpäläinen ja jalan hiusmurtumasta parantunut Taavi. Oltiin viimeisiä, mutta tavoite saavutettiin. Taavi selvisi startista (alku pöllöilyn jälkeen) loistavasti, ei laukannut ja minun ravikortti pysyy voimassa seuraavat 10 vuotta! Meinasi kyllä olla viikkoa ennen ja juuri ennen raveja jännä kakka koko ajan, mutta kun menin hakemaan Taaville kilpailunumeroa kuuntelin kuulokkeilla Volbeatin Warrior´s call biisiä niin johan alkoi tulla meininkiä ja rock´n roll fiilistä :D  Aivan mahtava kokemus! Ja me viimeisenä maalissa, iso kannustusjoukko hurraamassa ja taputtamassa, voiko paremmin enää fiilistellä. Olen niin otettu, että minua oikeasti kannustettiin niin kovasti <3 Kiitos! Alla hyviä kuvia, volttauksen jälkeen tapahtunut alku pöllöily ja sitten itse juoksu :)





(Maalissa, huh! Voi jo hymyillä)

Meillä on jo kaksi viikoa kesälomaa takana ja vielä kaksi viikkoa edessä. Olen ollut vähän hoitolassakin ja nyt kahtena lauantaina tulen tekemään meikkauksia. Se on kivaa!
Perhe on ollut kasassa Loman aikana. Meillä on ollut kesälomalaisia täällä ja surku että kaikki lähtevät juuri tänään. Kihlapari ja meidän poika perheineen ja molempien koirat. Lapsenlapset vanhempineen eivät ole paljoa voineet olla meillä tällä kertaa yötä (mikä on mummin mielestä ollut harmillista), meidän talossa ei ole niin paljoa tilaa :( Mutta uusia mahdollisuuksia tulee <3

Juhlia on ollut paljon heinäkuun aikana ja yksi ihanista juhlista oli sunnuntaina tätini 90 vuotissynttärit. Samalla oli vähän kuin sukujuhlat, koska paikalla oli paljon sukuani. Pitkästä aikaa nähtiin monen kanssa <3 Lapsena olimme paljonkin serkkujen kanssa yhdessä ja oli paljon sukua aina kokoontunut "mummolaan" kesänviettoon....vai muistanko väärin :D Onko lapsuudesta vain niin paljon hyviä muistoja, että luulen meidän nähneen sukulaisten kanssa useinkin...hihhii!
Sunnuntain juhlat olivat kyllä meille kaikille tärkeät ja sydäntä lämmittävä tilaisuus <3 Olen kyllä ylpeä suvustani, me ollaan kyllä aika hienoja ja osaavia ihmisiä me kaikki, eikös niin!?

Rakkautta (ja lämpöä) sinunkin päivääsi!

Taavi pääsi lomalle (kuva omalla kännykällä)


maanantai 9. heinäkuuta 2018

Asiat selkeytyy...ehkä..pikku hiljaa

"Ehkä myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin jälleen auringonnousu."
-Muumimamma-  
Tyttären ottama kuva kännykällä
Oletteko samaa mieltä? Että välillä myrskyää ja sitten on auringonnousu, elämä välillä ravistelee kovaa, että  täytyy pysähtyä miettimään elämän suuntaa ja asioita ja kenties sitten saa rauhan. Paitsi jos on tälläinen hörhöpää niin kuin minä...heh.... Voi kun tietäisittekin, mitä minun päässäni tapahtuu! Huhheijaa ja kaikkea muuta :D Mutta kyllä se rauha löytää jossain vaiheessa minunkin sisälle asumaan.
 
On ollut paljon kummallisia päiviä, tapahtumat heittäneet minua paikasta toiseen, asiasta toiseen.

Sain paljon ihanaa palautetta viime postauksen jälkeen. Kiitos siitä teille! Lämmitti todella mieltäni  <3 Avasin teille paljon tuntemuksiani...ehkä liikaakin, mutta suurin osa teistä lukijoista tuntee minut ja tiedätte minkälainen olen, joten ei ehkä ollut yllätys.  
 
Eilen katsoin Yle Areenalta dokumenttia aikuisten ADHD:stä. En tiedä miksi sen valitsin iltakatseluun, ehkä siksi, että olen aina tuntenut että minulla saattaisi olla tuo..ADHD ja olenhan aina pelleillyt siitä :)  Yksi lause, jonka ohjelmassa oleva mies sanoi "olen niin hyvä työssäni, että unohdan kaiken muun" loksahti minulle! Tuo on juuri kuin minä. Kyseinen mies on tunnettu elokuvaohjaaja jolle on aikuisena selvinnyt, että sairastaa ADHD:tä. Mielenkiinnolla katsoin ohjelmaa.
 
No aloinpa tutkimaan tuota asiaan vielä enemmän ja täytyy sanoa, että itku tuli kun löysin minuun niin sopivia asioita mm. "ADHD-oireiset aikuiset kuvaavat usein elämäänsä kaoottiseksi ja hallitsemattomaksi. Syynä ovat ADHD:hen liittyvät oman toiminnan suunnittelun- ja tarkkaavuuden vaikeudet, joiden arjen asioita jää huomioimatta ja hoitamatta. Hoitamattomat asiat johtavat epäjärjestykseen, joka puolestaan tekee asioiden huomioimisen ja hoitamisen entistä vaikeammaksi.
Monilla adhd-oireisilla aikuisilla on ajan hallinnan pulmia: myöhästelyä, kiirettä, aikataulu-sekaannuksia, asioiden jäämistä viime tippaan...adhd-oireinen ei aina huomaa ajan kulumista ja hän saattaa herkästi arvioida alakanttiin asioiden tekemiseen tarvittavan ajan. Myös aikataulujen realistinen suunnittelu on monille hankalaa."

 
Ja luulenpa, että syto-hoidot ovat kohdallani sekoittaneet vielä lisää päätäni! Koska tämä vuosi on ollut vaikein ikinä pään sisällä olevien asioiden järjestelemisessä.... :(
 

 Täytyy selvitellä asiaa lisää! <3
 

Edellisellä viikonlopulla oli mieheni syntymäpäivä ja leivoin silloin kesän ensimmäisen mansikkakakun ja olipas makoisaa :) Lisäsin mansikkakakun kuorrutteeksi tulevaan kermaan vaniljakreemiä. Se teki kermavaahdosta vähän paksumpaa ja tosi hyvää..nami <3


Mansikkakakku ja kuvassa oikealla alhaalla  näkyy
tyttären tekemät pizzarullat, jotka maistuivat :D

 
Musiikki on tullut minulle tärkeäksi tai aina on ollut. Ja aina olen haaveillut, että kunpa osaisin laulaa hienosti. Nyt se ehkä toteutuu, sillä aloitan syksyllä laulutunnit musiikkiopistolla! Hehhee...yksi toive on toteutumassa....että semmoista tällä kertaa :)
 
Lomia odotellessa! Aurinkoista viikkoa sinulle! <3


 




 
 


 

 
 


 

 
 


 


 


keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Turbulenssia ja heti kunnolla

Hups! Kylläpäs nyt meni monta päivää ennen kuin istahdin alas kirjoittamaan ajatuksiani ja tapahtumiani teille. Näitä minun höpinöitäni :)

Kuva Pixabay
Viimeksi kirjoitin päivää ennen minun lääkärinkontrolliani ja syöpälääkitystäni..niin tai sanotaan nyt oikealla nimellä eli vasta-ainelääkitys. Kaikki oli suhteellisen hyvin minulla, ei turvonneita imusolmukkeita, labra-arvot ihan ok, yllätys minulle oli että neutrofiilit, niiden pääasiallinen tehtävä on akuutti tulehdusvaste kudosvaurioon jossa ne syövät ja tuhoavat vaurioituneen kudoksen ja kehoon tunkeutuvat mikrobit, erityisesti bakteerit...oli alhaiset mutta kuitenkin ok lukemissa, että hoito pystyttiin antamaan. Heti tuli mieleen viime vuosi kun oli jos minkälaista ongelmaa sen takia koska neutrofiilit oli matalat...nyt pidän peukkuja ettei tule mitään suurempia ongelmia, voihan itkut ja prkl! Myös LD arvo eli veren laktaattidehydrogenaasipitoisuudet ovat edelleen jonkin verran kohonneet, mutta vielä sallituissa rajoissa (huokaus!).

Samalla reissulla tapasin myös  Pohjanmaan syöpäyhdistyksen mahtavan ja kultaisen  psykoterapeutin. Hän halusi keskustella kanssani minun elämästäni, elämäntavoistani, syövästäni ja kaikesta mahdollisesta. Siellä "revittiin" auki aika paljon asioita ja nyt olenkin sen jälkeen ollut aika väsynyt ja vihainen. Päässä myllertää. Kuohuu. Pitäisi tehdä isoja päätöksiä. Sattuu. Ei tiedä mitä tekisin ja minkä portin uskallan avata ja minkä sulkea. Elämäni on nyt ihan sekaisin... päässäni...ulospäin näkyy varmasti vain sama rauhallinen Arja, mutta sisällä huudan apua! Tuntuu, että sekoan... kaikkien asioiden ja päätösten takia :(

Kuuntelen musiikkia, iloista, surullista, rakkautta, räjähtävää...jos jostain saisin apua ajatuksiini..jos edes saisin rauhan, saisin vain nauttia ja olla onnellinen. Onko se liikaa vaadittu...näin syöpäläisenä...ja varsinkin syöpäläisenä. Oppia rakastamaan itseäni ja muita. Olla armollinen itselleni. Vahvasti tuli esille keskustelussa, että minä luulen etten kelpaa, etten ole tarpeeksi hyvä, tarpeeksi hoikka, kaunis, ihana, taitava ja listaa voi jatkaa vaikka kuinka kauan. Tuo on totta! Olen lapsesta asti "ruoskinut" itseäni ajatuksilla kuinka huono olen ja enkä kelpaa...on oltava aina parempi ja osattava/pärjättävä itse kaikessa. Ja jos joku käyttäytyy minua kohtaa "välinpitämättömästi" ajattelen heti "ok, en kelpaa, en osaa, olen ruma ja olen huono"... Rankkaa...kun päässä on koko ajan ettei kelpaa mihinkään/kenellekään ja en ainakaan kelpaa itselleni....etenkään nyt syöpäläisenä.

Olen ollut vihainen ja surullinen! Minulle sanotaan, että elä sellaista elämää mikä tuntuu ihanalta, nauti elämästä. Samalla minulle sanotaan, että rauhoitu, et voi elää noin, poltat itseäsi molemmista päistä etkä jaksa KUN syöpä taas tulee...mitä helvettiä!! Miten voin nauttia kun samaan aikaan tulee muistutusta paskasta!? Ja tyyliin, että se on jo kulman takana tulossa!! Paska syöpä, tulit ja pilasit elämäni! Ymmärrän tietysti että lääkärit ja hoitohenkilökunta haluavat kertoa minulle faktoista... mutta silti :(

Olen tavannut muutamaa ystävääni paljon. Saanut heiltä voimaa, iloa ja naurua. Nuorin tyttäreni nauraakin minulle, että ollaan varsinkin minun pitkäaikaisen ystäväni kanssa ihan hassuja aina kun tapaamme, pelleillään ja nauretaan paljon. Minun nauruni kuulostaa kuulemma siltä kuin mopo junnaisi paikoillaan ja sitten se välillä starttaa :D  :D  Olemme ystäväni kanssa kuin kaksi teini-ikäistä <3 Olen kiitollinen, että minulla on todellakin muutama minulle tärkeät, ihanat ja rakkaat ystävät <3

Juhannuskin oli ja meni oman ison perheeni kanssa <3 Olimme mieheni kanssa mökillä pari päivää, nuoret saivat juhlistaa juhannusta rauhassa, ilman meitä vanhuksia loppuviikon :) Herkullista ruokaa ja rakkaat lapsenlapset ja omat lapset avio/avopuolisoineen, vanhempani, veljeni vaimonsa kanssa sekä isän serkku olivat paikalla. Mukava juhannus! Ja voi meidän lapsenlapsia :D  Vanhin lapsenlapsemme halusi nukkua juhannusyön mummin kainalossa, hän halusi myös 7 eri kukkaa tyynynsä alle jotta näkisi tulevan miehensä...hih...kukat saatiin ja alettiin nukkumaan. Heti aamulla kun prinsessa 6 v heräsi hän sanoi, "Mummi, ei toiminut kukat!" Voi, että hän on niin ihana <3 Ja niin on meidän pienet 2 v pojat ja pienin rinsessa 3 kuukautta <3

Tämmöistä se on ollut, elämäni viime viikkoina...välillä onnea täynnä ja välillä totuuksia syöpäläisenä olemisesta. Paikkaani en voi vaihtaa, joten ei auta. Olen kyllä jo aika sinut sairauteni kanssa, mutta en tykkää kun siitä koko ajan muistutetaan! En ilmeisesti halua kuulla totuutta.... Joka tapauksessa päätöksiä on tehtävä, jotta saan elämäni järjestykseen...pikku hiljaa...lasken plussia ja miinuksia...elämästäni <3

Muista nauttia elämästäsi, joka päivä! Rakasta itseäsi sekä rakasta muita ja uskalla ottaa rakkautta vastaan  <3

PS. Meidän rakas kummityttö, kaukana Seattlessa, USA, on valmistunut ylioppilaaksi, hänelle suuret onnittelut ja halit! Olisimmepa voineet olla juhlissa mukana <3

Kuva Pixa